Kielikoulutuspolitiikka ei saa jumittua vuoteen 1978

Anna-Kaisa Mustaparta kirjoitti Helsingin Sanomissa 4.4. ruotsin pakollisuudesta toisen asteen opinnoissa.[1]

Hän unohti pohdinnassaan korkeakouluopintojen pakollisen ruotsin.

Kielivarannon laajentamiseksi on välttämätöntä muuttaa lainsäädäntöä siten, että kytkös korkeakoulututkinnon ja toisen kotimaisen kielen taidon osoittamisen välillä puretaan.

Maailma on muuttunut vuodesta 1978, jolloin ruotsin kieli tuli osaksi kaikkia korkeakouluopintoja.[2]

Englannin kielen erinomainen osaaminen on nykyään korkeastikoulutettujen perustaito. Korkeakouluopintoihin kuuluvan ruotsin pakollisuuden aiheuttama pelotevaikutus estää panostamasta maailmankieliin opintojen alemmilla asteilla.[3]

Jos korkeakoulutasolla noudatettaisiin samaa logiikkaa kuin ylioppilaskirjoituksissa, opiskelijalla olisi subjektiivinen oikeus opiskella toista kotimaista kieltä ja osoittaa sen taito korkeakoulututkintoon johtavien opintojensa yhteydessä, mutta korkeakoulututkinnon saaminen olisi mahdollista myös ilman ruotsin taidon osoittamista.

Voinee ennustaa, että joillakin tieteenaloilla ruotsin suorittaminen osana yliopistotutkintoa vähenisi radikaalisti, kun taas sellaisilla aloilla, joilta työllistytään julkisiin palvelutehtäviin, ruotsin suorittaminen olisi suosittua.

Ruotsin opiskeluun muodostuisi kannustin, koska sen suorittaminen toimisi työmarkkinoilla kilpailuvalttina, jota kaikilla korkeakoulutetuilla ei automaattisesti olisi.

Opiskelijan valinta olla osoittamatta ruotsin kielen taitoa yliopistotutkinnossaan ei olisi peruuttamaton, koska toisen kotimaisen taidon osoittamiseen on olemassa kaksikin toimivaa järjestelmää, valtionhallinnon kielikoe ja yleiset kielitutkinnot.

Juha Lehtonen
Toiminnanjohtaja, Vapaa kielivalinta ry
041 753 7204

Viitteet

[1] https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007899594.html

[2] Hannu Niemi Väitöskirja Korkeakoulututkintoihin kuuluvan ruotsin kielen taidon osoittaminen Oulun yliopisto 2008

[3] https://vapaakielivalinta.fi/ajankohtaista.php?id=144