Vapaa Kielivalinta ry

Marjatta Vehkaoja: Mielenkiintoinen Magma-Akatemia, Pohjalainen 4.9.

Mon, 06 Sep 2010 16:48:33 +0300

Mielenkiintoinen Magma-Akatemia

Marjatta Vehkaoja
Pohjalainen 4.9.2010

Jokainen kielipoliittista keskustelua seurannut voi todeta, että keskustelun sävellaji on Suomessa peruuttamattomasti muuttunut. Pakkoruotsi nykymuodossaan on tulossa tiensä päähän. Vanhan jargonin jauhajat ovat eksyksissä ja kyselevät toisiltaan, kuinka tässä pääsi näin käymään. Kumma kyllä, vielä on tärkeillä paikoilla niitä, joiden mielestä kansalaisten enemmistön ja ennen kaikkea nuorison mielipiteistä ei tarvitse piitata mitään.

Tähän hätään on perustettu ruotsinkielisten hallinnoimien säätiöiden rahoittama verkosto Magma-Akatemia. Edeltäjiäkin on, kuten Lipposen johtama ”svenska.nu”. Magnan johdossa näyttää olevan ennen kaikkea hyväosaisia täysin kaksikielisiä henkilöitä, joille ruotsi on pelkkä periaatekysymys. Magman info-tilaisuuden perusteella nyt aiotaan opettaa ja perustella meille suomenkielisille kaksikielisyyttä ennen kaikkea historiallisilla syillä. Kaipaamaan jää, mitä tuo porukka ajattelee tulevaisuudesta ja kantavatko he siitä millaista vastuuta.

Pakkoruotsi poistui ylioppilaskirjoituksista kokeiluvuosien jälkeen ennen kaikkea nuorison osoittaman massiivisen painostuksen seurauksena. Uudistuksen kanssa on nyt eletty muutamia vuosia ja nuoret ovat äänestäneet jaloillaan. Ruotsin suosio ylioppilaskirjoituksissa on romahtanut, erityisesti poikien keskuudessa. On ollut mielenkiintoista mutta myös ällistyttävää seurata, että lääkkeeksi tähän vaivaan esitetään paluuta pakkoon ja ruotsinkielen opetuksen aikaistamista tuntijakoa muuttamalla.

Toivon, että tuntijaon puoltajat pohtivat ennen yksipuolisen päätöksen tekoa vastuullisesti myös päätöksensä mahdollisia seurauksia kielipoliittiseen ilmastoon. Jos meillä on varaa aikaistaa äidinkielen lisäksi tapahtuvan vieraan kielen opettamisen aloittamista, kohdistettakoon resurssi johonkin maailmankieleen eikä toiseen marginaalikieleen maailmassa. Meille suomenkielisille ruotsi on vieras kieli. On nokkelaa juridista kikkailua puhua ruotsista toisena kotimaisena kielenä esimerkiksi savolaisille. Tilanne on tyystin toinen täällä Pohjanmaalla ja Vaasassa. Tosiasiat tunnustaen olisi perusteltua siirtyä malliin, jossa ruotsinkieltä koskevat vaatimukset koskevat vain kaksikielisten kuntien ja alueiden asukkaita. Valtion virkamiesruotsin taitajat tullevat jo nyt enimmäkseen näiltä alueilta.

Magma on hyvä juttu, jos se kykenee avoimeen väittelyyn kielipolitiikan argumenteista sen sijaan että se keräilee nyökytteleviä nukkeja riveihinsä. Lupaavaa oli huomata, että amiraali Kaskeala jo uskalsi todeta, että hän uskoo ”pakkopolitiikan” sijaan vapaaehtoisuuteen kielenopetuksessa. Odotan Magmalta rohkeita kannanottoja myös suunnassa kansalliskieli-vähemmistökieli-status. RKP:n sisällä ajatuksia siirtymisestä vähemmistökielen statukseen esiintyy, mutta ne lienee tähän saakka sujuvasti tukahdutettu.

Ilmari Rostila: Ruotsi ja perustuslaki (SK 08.07.2010)

Sun, 11 Jul 2010 15:08:04 +0300

Ruotsi ja perustuslaki

Ilmari Rostila (kirjoittaja on hyvinvointipalvelujen professori Tampereen yliopistossa ja Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja)

Ari Jalonen esitti (SK 22.6.) hyviä kysymyksiä ruotsin opiskelun pakollisuudesta suhteessa yhä lisääntyviin monipuolisen kielitaidon tarpeisiin. Samaan asiaan on kiinnittänyt painavasti huomiota talouselämän näkökulmasta Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Jalosen mielestä ns. pakkoruotsin poistamiseksi olisi muutettava perustuslakia. On hyvin yleinen käsitys, että ruotsin vapaaehtoisuus kouluissa ja korkeakouluissa edellyttäisi puuttumista ruotsinkielen perustuslailliseen asemaan.

Kun kokoomuksen puoluekokous asettui vapaaehtoisen ruotsin kannalle, puheenjohtaja Jyrki Katainen kieltäytyi viemästä päätöstä eteenpäin, vedoten ruotsinkielen perustuslailliseen asemaan. Hänen tulkintansa mukaan ruotsin vapaaehtoisuutta ei voi yhdistää ruotsinkielen nykyiseen perustuslailliseen asemaan.

Sopivia tulkintoja

Suomen perustuslaissa on määritelty kansalaisten perusoikeudet. Näitä ovat esimerkiksi yhdenvertaisuus lain edessä, oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeus työhön. Myös oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on kansalaisen perusoikeus. Tästä todetaan seuraavasti: “Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.“ Perusoikeudet tarkoittavat kansalaisten oikeuksia, eivätkä siis esimerkiksi kansalaisille asettuvia velvollisuuksia. Velvollisuudet ovat syntyneet erilaisten tarkoitushakuisten tulkintojen kautta.

Tärkeä vapaus

Miksi ruotsin vapaaehtoisuutta ei voisi yhdistää ruotsinkielen nykyiseen perustuslailliseen asemaan? Eikö kansalaisten oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin voisi toteuttaa, vaikka ruotsi olisi vapaaehtoinen? Eikö suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista voitaisi huolehtia niin, että nojataan perusteena (myös) vapaaehtoisuuteen? Vapaushan olisi perusteena tasapuolisesti sama molemmille kansanosille. Väestön tarpeita ajatellen myös lopputulos saattaisi olla parempi, jos luottaisimme enemmän yksilöiden omaan harkintaan ja sallisimme enemmän vapautta.

Uutta mietittävää

Perustuslakiin nähden alemman tasoinen kielilaki asettaa ruotsinkieliset palvelut viranomaisten vastuulle. Kansalaisilla ei ole tähän liittyvää velvollisuutta. Kielilailla perustellaan kuitenkin korkeakoulujen ns. virkamiesruotsin pakollisuutta (tutkintoihin sisältyvät toisen kotimaisen kielen opinnot) ja edeltäviä ruotsin opintoja perustellaan puolestaan korkeakoulujen virkamiesruotsin pakollisuudella. Onko ruotsin pakollisuus kuitenkaan – edes valtion näkökulmasta – ainoa keino turvata ruotsinkielisten palvelut? Käytännössä viranomaispalvelujen tarjoaminen ei edellytä, että jokainen viranomaistehtävissä toimiva osaa ruotsia. Ruotsinkielisten julkisten palvelujen hoitaminen pitäisikin enenevästi delegoida niille, jotka ovat tähän motivoituneita ja haluavat perehtyä kieleen. Esimerkiksi laadukas terveys- tai sosiaalipalvelu ei todellisuudessa suju pakollisella kouluruotsilla, vaan edellyttää hyvin korkeatasoista kielitaitoa.

Järkevät sveitsiläiset

Opetusministeri Henna Virkkunen on todennut, että jokaisen olisi hyvä osata maan toista kansalliskieltä. Tätä en kiistä, mutta on eri asia sanoa, että jokaisen täytyy osata toista kotimaista. Miksi niiden, joiden oma kieli on suomi, tulisi osata ruotsia, vaikka eivät itse näkisi sitä tarpeelliseksi? Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomi on suomenkielisten kieli. Ruotsi on ruotsinkielisten kieli. Esimerkiksi Sveitsissä maan virallisten kielten osaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos kansalliskielten osaaminen perustuisi vapaaehtoisuuteen, olisivat suomi ja ruotsi mielestäni aidommin ja syvemmässä merkityksessä kansalliskieliä.

Pakollisuus pois

Jotta kielitaidon monipuolisuus voitaisiin turvata, tulisi ainakin yliopistoissa ja korkeakouluissa luopua pakollisista ruotsin opinnoista ja kannustettava opiskelijoita opiskelemaan niitä vieraita kieliä, joihin he tuntevat erityistä vetoa. Suvaitsevassa Suomessa voi nykyään esimerkiksi asepalvelun sijasta suorittaa siviilipalvelun. On tärkeä arvo, että kansalaiset saavat itse päättää, minkä itselleen vieraan kielen taitoa tahtovat tavoitella.

Ilmari Rostila
Professori
Puheenjohtaja/Vapaa kielivalinta ry

Sampo Terho: Vuosituhannen kieliriita leimuaa (AL 01.07.2010)

Thu, 01 Jul 2010 13:12:31 +0300

(AL 01.07.2010)

Vuosituhannen kieliriita leimuaa

Sampo Terho

Kirjoittaja on Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja, Euroopan parlamentin varajäsen ja Vapaa kielivalinta ry:n hallituksen jäsen.

Ruotsin pakollista opiskelua puolustellaan perustuslailla, jossa ei kuitenkaan sanota mitään kaikkia kansalaisia velvoittavasta ruotsin kielen taidosta.

Pakkoruotsi on ollut kevään ja alkukesän kuuma kiistan aihe. Useat sanomalehdet ovat sekä kotisivujensa lukijakyselyissä että tilaustutkimuksina jälleen selvittäneet kansan mielipidettä pakkoruotsista.

Mielipide on poikkeuksetta ollut kielteinen pakollista ja poikkeuksetonta ruotsin opiskelua kohtaan. Toukokuussa Elinkeinoelämän keskusliittokin ilmoitti kannattavansa pakkoruotsista luopumista.

Päinvastaiseen päätelmään sen sijaan tuli tulevaisuuden perusopetusta pohtinut parlamentaarinen tuntijakotyöryhmä, joka jätti mietintönsä opetusministerille toukokuun lopussa.

Työryhmän mukaan 2020-luvun osaamistarpeisiin vastataan parhaiten säilyttämällä pakkoruotsi jokaisen suomalaisen opinnoissa henkilökohtaisista toiveista riippumatta. Lisäksi esitettiin jopa ruotsin opintojen aloittamista varhemmin.

Tosin tuntijakotyöryhmä oli lehtitietojen mukaan riitaisa. Yksi jäsen kuvasi sitä poikkeuksellisen huonosti johdetuksi. Puheenjohtajana toimi opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen, joka jo hyvissä ajoin ilmoitti julkisuudessa, ettei pakkoruotsin lopettamisesta aiota edes keskustella.

Asenne ihmetytti monia, koska pakkoruotsi on tällä hetkellä eniten kansalaisia kiinnostava koulutuspoliittinen kysymys. Yllättävän pienelle huomiolle on jäänyt, että Lankinen on jäsen Svenska nu -verkostossa, joka on omistautunut nimenomaan ruotsin kielen käytön edistämiselle Suomessa. Lienee kohtuullista kysyä, oliko hänen valintansa sopiva ja puolueeton.

Pakkoruotsikeskustelu kiihtyi kokoomuksen puoluekokouksen aikaan. Kokouksessa tehtiin useita ruotsin kieleen liittyviä aloitteita, joista osa raukesi, mutta lopulta äänestyksessä hyväksyttiin aloite, jossa ruotsin opetusta esitettiin vapaaehtoiseksi.

Puheenjohtaja Jyrki Kataisen erikoislaatuinen tulkinta tilanteesta oli, että koska kaatuneita aloitteita ei tarvitse noudattaa, myöskään läpi mennyttä aloitetta ei viedä eteenpäin.

Tulkinnassa on ollut selittämistä niin medialle kuin omalle kokousväelle, jonka demokraattisen päätöksen merkitys kävi vähintäänkin epäselväksi.

Jo kokouksen kestäessä Katainen oli yhteydessä rkp:n puheenjohtajaan Stefan Walliniin, jolle Katainen lupasi, että puoluekokouksen päätöksestä huolimatta mikään ei muutu.

Puoluejohtajat siis sopivat asiasta keskenään, ohi kokoomuksen rivijäsenten. Myös Kimmo Sasi, hänkin Svenska nu:n jäsen, kiirehti selittämään tapahtunutta rkp:n samaan aikaan istuneelle puoluekokoukselle. Sekä Kataisen että Sasin perusteluissa pakkoruotsista selkein väärintulkinta liittyy perustuslakiin. Molemmat ovat esittäneet, että pakkoruotsia ei voida purkaa, koska perustuslaki takaa ruotsin kielen aseman Suomessa.

Todellisuudessa perustuslaki ei sano pakollisesta, kaikkia kansalaisia velvoittavasta ruotsin kielen opiskelusta sanaakaan. Itse asiassa perustuslain kielipykälä on vuosikymmeniä vanhempi kuin vuonna 1968 säädetty pakkoruotsi, joka astui voimaan vasta peruskoulu-uudistuksen yhteydessä, kun rkp onnistui kiristämään silloiselta hallitukselta tämän myönnytyksen hallitukseen tulemisensa ehtona.

Tietämättömyys tai välinpitämättömyys perustuslaista on erityisen omituista, koska Kimmo Sasi on perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Jos joku Suomen politiikkaa tuntematon seuraisi keskustelua, hän varmaankin ihmettelisi, miten tämä kaikki on ylipäänsä mahdollista. Vaikka yleinen mielipide on johdonmukaisesti pakkoruotsia vastaan, on jokaisen puolueen johto pakkoruotsin kannalla, paitsi perussuomalaisten.
Erityisen voimakkaasti uskollisuuttaan asialle ovat vannoneet suurten puolueiden puheenjohtajat.

Mutta miksi kokoomuksen, gallup-kannatukseltaan maan suurimman puolueen puheenjohtaja sanoutuu ennemmin irti oman puolueensa päätöksistä kuin riskeeraa närkästyttävänsä piskuisen rkp:n? Miksi sdp:n johto ja vieläpä keskustankin – joka itsenäisyyden alkutaipaleella oli rkp:n päävastustaja kielikysymyksissä – käy suoranaista kilpailua neljän prosentin pienpuolueen miellyttämisestä?

Yksi selitys rkp:n kokoaan suuremmalle vaikutusvallalle puolueelle tärkeissä asioissa on, että puolue todella keskittyy vain niihin. Hallitustyössä se on taipuvainen kaikessa muussa, paitsi ruotsinkielisten edunvalvontaa koskevissa kysymyksissä.

Toinen selitys vaikutusvallalle on erittäin varakkaat ruotsin kielen ja kulttuurin edistämiseen omistautuneet rahastot, joissa on satoja miljoonia vanhaa rahaa. Sitä jaetaan harkiten sopiviksi katsotuille poliitikoille ja järjestöille.

Kolmas syy on vaikeaselkoisempi ja liittyy maamme historiaan. Suomen yläluokka oli ennen tyystin ruotsinkielistä, ja korostunut huoli ruotsin kielestä on yhä edelleen onnistuttu säilyttämään eräänlaisena suomalaisen älymystön normina, jota odotetaan ja jopa edellytetään valtakunnan korkeimpiin piireihin pääseviltä.

Pakkoruotsin säilyminen on ahdistava esimerkki yhteiskuntamme kansanvaltaa vieroksuvasta elitistisyydestä. Jatkuvasti vahvistuva mielikuva on, että kun raha puhuu, ei kansan ääntä viitsitä kuunnella. Pakkoruotsin järjellinen puolustaminen on käynyt niin mahdottomaksi, ettei siihen oikeastaan enää edes pyritä.

Jotkut, etunenässä Svenska nu:n puheenjohtaja Paavo Lipponen, taas haluavat säilyttää pakkoruotsin, koska tahtovat vaikka väkipakolla pitää yllä nuorison “pohjoismaista” identiteettiä, josta useimmat nuoret tosin eivät liene koskaan kuulleetkaan.

Mitään reaalimaailman osaamistarpeisiin perustuvaa ajatusrakennelmaa ei pakkoruotsin puolesta yleensä yritetäkään esittää.
Pakkoruotsin kannattajien käsitykset alkavatkin näyttää jähmettyneiltä kuin fossiilit. Kivettyneisiin päähänpinttymiin eivät maailman muuttuminen, kansalaismielipide tai järkiperustelut vaikuta. Kompromissiehdotukset torjutaan fanaattisesti.

Tämä kiihkomielinen taipumattomuus paisuttaa sinänsä suhteellisen pienestä asiasta koko yhteiskuntasopimusta nakertavaa riitaa. Suurin häviäjä tässä fanaattisessa edunvalvonnassa ovat maltilliset ruotsinkieliset ja maamme ruotsinkielinen kulttuuri, jonka maine tahraantuu elitistiseksi koetusta ja katkeruutta herättävästä pakkopolitiikasta suunnattomasti.